• Hoidamme myös tilauksesi lisätarpeet

    Palvelukokonaisuutemme avulla saat tuotteesi valmiiksi käsiteltynä, sahattuna ja kuljetettuna suoraan varastoosi. Tutustu palveluihimme alla

    Hoidamme myös tilauksesi lisätarpeet

Vesileikkaus

Käytössämme on moderni, kotimainen vesileikkauslaitteisto sekä levyjen että putkien leikkaamiseen. Putkiin voimme vesileikata myös aukotukset kuvien mukaisesti.

Vesileikkaus

Vesileikkauksen edut

Kaikki teräslaadut ovat leikattavissa vesileikkauksella. Materiaalia säästyy ja koneistustarve vähenee tai jää jopa kokonaan pois leikattaessa aihio piirustusten mukaisesti. Monimutkaiset muodot, reiät ja aukot ovat myös mahdollisia. Vesileikkaus ei aiheuta termisiä rakenne- ja muodonmuutoksia kappaleiden reunoihin kuten plasma- ja polttoleikkaus. Vesileikkaus soveltuu hyvin myös yksittäiskappaleille.

Vesileikkauksen laatu

Leikattavan kappaleen tarkkuus, toleranssit ja leikkausjäljen laatu sovitaan tilauksen yhteydessä. Joissakin tapauksissa vesileikattu pinta on sellaisenaan valmis, jolloin jälkikäsittelyä ei tarvita. Vesileikkaamalla syntyvä leikkausrailo on kuitenkin aina hiukan kartiomainen. Mikäli tavoitteena on leike, jota ei jälkikäsitellä, suosittelemme koekappaleen valmistusta leikkauspinnan laadun todentamiseksi.

Tarjouspyyntöjen ja tilausten käsittelyä varten tarvittavat tiedot:

  • kuva leikattavasta kappaleesta (.dxf tai .dwg)
  • leikattava materiaali
  • kappalemäärä
  • työvarat