Erikoisteräkset
Erikoisteräkset ovat seostettuja teräksiä, jotka toimitetaan tavallisesti pehmeässä tilassa olevina tankoina, lattoina, levyinä tai profiileina. Tietyt teräslaadut toimitetaan valmiiksi lämpökäsiteltyinä, yleensä nuorrutettuina. Asiakas antaa toimittamallemme raaka-aineelle muodon esimerkiksi koneistamalla, jonka jälkeen kappale yleensä vielä lämpökäsitellään ja viimeistellään ennen käyttöä. Sahauspalvelumme kuuluu olennaisena osana raaka-ainetoimitukseen. Asiakas saa terästä haluamassaan mitassa juuri tarvitsemansa määrän ja tällä tavoin arvokkaan raaka-aineen hukka minimoidaan. Työkaluteräkset ovat tärkein toimittamamme teräsryhmä ja myös ne kuuluvat erikoisteräksiin, jälkimmäisen ollessa laajempi käsite.
Lämpökäsittely
Karkaisimomme palvelee asiakkaita alihankintakarkaisimona. Tämä tarkoittaa sitä, että lämpökäsiteltävät metalliesineet ovat asiakkaan omaisuutta. Sarjasuuruus vaihtelee yksittäiskappaleista kymmeniin tai satoihin tuhansiin kappaleisiin. Pehmeäksihehkutetusta teräksestä valmistetut työvälineet ja koneenosat on useimmiten lämpökäsiteltävä ennen käyttöä, jotta ne kestäisivät suunnitellulla tavalla. Lämpökäsittelyssä teräskappaleille annetaan halutut ominaisuudet. Karkaisu on lämpökäsittelymenetelmä, jonka tarkoituksena on teräksen kovuuden ja lujuuden lisääminen. Karkaisu on tavallisin työvälineille tehtävä lämpökäsittely.
Sivuiltamme löydät kattavaa tietoa erikoisteräksistä ja lämpökäsittelyistä. Tervetuloa!