Takeet – räätälöityjä ratkaisuja vaativiin olosuhteisiin
Artikkeli
Kun Hannu Keskinen aloitti Sten Teräksen Muuramen karkaisimolla toukokuussa 1995, lämpökäsittely näytti hyvin erilaiselta kuin tänään. Hiiletyskarkaisu tehtiin vielä laatikoissa hiiletyspulverin avulla, suolakylpyuunilla karkaistiin poranteriä ja tuotanto perustui pitkälti käsityöhön. Kolme vuosikymmentä myöhemmin Muuramen karkaisimo kuuluu muun muassa vakuumikarkaisun kärkiosaajiin Pohjoismaissa, ja Keskinen on ollut mukana lähes jokaisessa merkittävässä kehitysvaiheessa.
Keskisen tie Sten Teräkselle löytyi 1990-luvun laman jälkeen. Ennen Steniä hän oli ehtinyt työskennellä metallien parissa jo vuosikymmenen ajan sekä työntekijänä että yrittäjänä. Erityisesti yrittäjyys jätti vahvan jäljen ajattelutapaan, sillä se opetti ymmärtämään tuotannon lisäksi myös kustannuspuolta, aikatauluja ja sitä, miten liiketoiminta toimii.
Kun lämpökäsittelijän paikka avautui, Keskisen kiinnostus heräsi heti. Teräkset ja lämpökäsittely olivat kiinnostaneet jo pitkään, ja uuden alan oppiminen tuntui luontevalta jatkumolta aiemmalle uralle. Alkuvuosina työ oli hyvin käytännönläheistä ja tarjosi mahdollisuuden päästä syvälle kiinni itse laitteisiin, prosesseihin ja materiaalien käyttäytymiseen. Samalla rakentui pohjaa myöhemmille tehtäville tuotantoesimiehenä, teknisenä neuvojana ja kunnossapitopäällikkönä.
”Alkuaikoina pääsi tekemään vähän kaikkea ja oppi tuntemaan laitteet todella hyvin. Se vaati omaa panostusta, mutta olin kiitollinen mahdollisuudesta oppia ja kehittyä”, Keskinen kuvailee.
Kun Keskinen aloitti uudessa roolissaan toukokuussa 1995, karkaisimo oli vielä varsin pieni kokonaisuus. Käytössä oli vanhoja kammiouuneja, yksi suojakaasu-uuni, pieni vakuumiuuni ja pari vanhempaa nitrausuunia. Vuonna 1996 käynnistyi laajennus, jonka yhteydessä karkaisimolle hankittiin Ipsenin vakuumiuuni ja traktorien vetovarsien lämpökäsittelyyn suunniteltu karkaisulinjasto.
Todellinen kasvuvaihe alkoi Keskisen mukaan kuitenkin Nokian menestyksen vuosina, jolloin markkinat avautuivat erityisesti vakuumikarkaisulle. Nokian puhelinmuotit kulkivat Muuramen kautta, ja samalla Sten Teräksen vahva vakuumikarkaisuosaaminen yhdistettynä laadukkaisiin työkalu- ja muottiteräksiin toi mukanaan uusia asiakkuuksia ja investointeja. Keskinen muistaa ajan edelleen merkittävänä kasvun aikana, jolloin osaaminen kehittyi nopeasti ja toimintaa laajennettiin määrätietoisesti.
Karkaisimon historian suurin laajennus käynnistyi vuonna 2020. Silloin tilat kaksinkertaistuivat, uusiin uuneihin investoitiin ja samalla tuotanto piti pitää käynnissä koko projektin ajan. Haastetta riitti niin raskaissa laitesiirroissa kuin uusien uunien käyttöönotossa, mutta projekti vietiin läpi onnistuneesti. Keskiselle juuri tämä vaihe jää kaikkein vahvimmin mieleen koko uralta.
”Vuoden 2020 laajennus jää varmasti ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Oli hienoa nähdä, että vaikeasta maailmantilanteesta huolimatta uskallettiin investoida ja luottaa tulevaisuuteen. Hyvällä yhteishengellä ja osaamisella saatoimme lähteä kehittämään palveluamme”, Keskinen muistelee.
Keskisen mukaan yksi Stenin vahvuuksista on ollut koko hänen uransa ajan se, ettei asiakasta jätetä yksin. Yrityksen toiminta on rakentunut vuosien varrella laadun, toimitusvarmuuden ja teknisen osaamisen ympärille niin, että asiakas saa tarvitsemansa ratkaisut saman katon alta.
Kun Keskinen katsoo taaksepäin 31 vuoden työuraansa Stenillä, päällimmäiseksi jää tunne kiitollisuudesta ja etuoikeudesta. Hän on saanut kasvaa yhdessä Sten Teräksen kanssa aikana, jolloin Muuramen karkaisimosta ja Nurmijärven teräsmyynnistä on rakennettu yksi alan merkittävistä kokonaisuuksista Pohjoismaissa. Keskinen kuvailee koko kehityskaarta huikeaksi menestystarinaksi, jonka rakentumista hän on saanut seurata aivan eturivistä.
Seuraavaksi Keskinen jää hyvillä mielin eläkkeelle. Hänen mukaansa Sten Teräs on ollut työpaikka, jossa työntekijöihin on suhtauduttu aina arvostavasti ja joustavasti. Hän kokee saaneensa vuosien aikana paljon vastuuta, mahdollisuuksia kehittyä ja samalla taloudellista turvaa omaan elämäänsä. Pitkän työuran päätteeksi Keskinen haluaa ennen kaikkea kiittää niitä ihmisiä, joiden kanssa yhteinen matka kuljettiin.
”Suuret kiitokset kaikille tästä pitkästä matkasta. Perheyrityksenä Sten Teräs on ollut paras työnantaja, mitä minulla on ollut. Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille vuosien yhteistyöstä sekä kollegoille siitä reissusta, mikä yhdessä tehtiin ja nähtiin”, Keskinen kiittää.
Osaamista on siirretty eteenpäin uusille tekijöille, ja toiminta jatkuu vahvana myös tulevaisuudessa. Hän haluaa muistuttaa erityisesti nuorempia osaajia siitä, että uteliaisuus, halu oppia ja oikea asenne luovat parhaat edellytykset kehittyä tällä alalla.
”Uteliaisuus on tällä alalla valtava voimavara. Kun uskaltaa tehdä, kysyä ja opetella uusia asioita, osaaminen kasvaa nopeasti. Oikea asenne ratkaisee todella paljon”, Keskinen vinkkaa.